miksi on tärkeää oppia haastamaan itsensä vapaaehtoisesti?

kun traktorit ja työkoneet korvasivat lapion, ihminen ei suinkaan lakannut liikkumasta. raskaasta fyysisestä aherruksesta tuli vapaaehtoista ja tavoitteellista: syntyi moderni urheilu- ja liikuntakulttuuri, kuntosalit ja tunturivaellukset, joissa pidetään huolta kehon toimintakyvystä ja luontoyhteydestä. nyt tekoäly tekee täsmälleen saman kognitiiviselle työlle. se vapauttaa meidät rutiineista ja mekaanisesta tiedon siirtelystä – emmekä me halua palata henkisen lapioinnin aikakaudelle sen enempää kuin haluamme kääntää peltoa käsin, ellei se ole omasta mielestä kovin inspiroivaa, haastavaa ja kertakaikkiaan mukavaa!

Ryhmätyön ja yksilösuorittamisen tasapaino

pulpettiharha ja tulevaisuuden taidot

koulutuksen murroksen keskellä on syytä pysähtyä kysymään: mittaako PISA tulevaisuustaitoja riittävästi? vastausta tähän en tiedä, mutta tuloksia näemme: Suomi on pudonnut mittauksissa, ja esimerkiksi naapurimme Viro on mennyt ohi. Viro ei ole kuitenkaan pyrkinyt ratkaisemaan haastetta palaamalla menneisyyteen, vaan ottamalla rohkeasti ja määrätietoisesti teknologioita osaksi oppimista. he ovat ilmeisesti onnistuneet muokkaamaan toimintaansa vastaamaan sekä PISA-mittareita että tulevaisuuden osaamistarpeita viemällä asioita eteenpäin, ei taaksepäin.

pelkällä pakotetulla hiljaa paikallaan istumisella koulussa ei tulevaisuudessa enää selviä. se luo vain valheellisen pulpettiharhan turvasta. tulevaisuudessa tarvitaan kykyä orkestroida uusia teknologioita, oppia pois vanhasta ja sietää epävarmuutta. vuorovaikutteinen kunnioitus on perusasia - kaikki eivät voi huutaa yhtäaikaa, vaan tilaa on annettava ja otettava. on otettava vastuuta itsestä, sekä henkisesti että fyysisesti. tällaisten taitojen kehittäminen tuntuisi olevan suunta, johon pyrkiä: logiikka, biologia, etiikka, kulttuuri (kommunikaatio), kestävyys ja luovuus. 

vapaaehtoinen kitka elinehtona

mukavuusalueelle jumiutuminen ja piiloutuminen ovat riskejä. kun teknologia hoitaa kognitiiviset rutiinit, meidän on itse valittava ponnistelu. se, että hakeutuu määrätietoisesti asioiden pariin, joissa on huono, on kehitysstrategia. tämä vaatii itsekuria ja halua kohdata kitkaa. asiantuntijan on rakennettava oma kognitiivinen kuntosalinsa, jossa aivot saavat tarvitsemansa vastuksen.

kun tekoäly voi hoitaa rutiinit tuottavalla tavalla, asiantuntija ei myöskään saa omia tuota tehtävää muutoksen pelossa. liiketoiminnan on oltava kannattavaa ja tuottavuus syntyy mm. rutiinien poistamisella ja automatisoinnilla. ymmärrän hyvin yritysten johdon halun tuoda työntekijät osittain takaisin työpaikoille: jotakin jämähtää ja taantuu, kun yksittäiset henkilöt suojaavat hiljaisuudessa oman osaamisensa ja pitävät näin kiinni "saavutetusta statuksesta". kannatan ja olen kaiken aikaa kannattanut hybridimallia työnteossa. 

vastuuta omasta kehittymisestä ja suorituskyvystä ei voi ulkoistaa algoritmille, vaan on heittäydyttävä aihealueilla, joissa on kehittymisen varaa ja jossa joutuu kohtaamaan omat heikkoutensa. näin ihmisen mieli ja kyky kohdata moniulotteisia tulevaisuushaasteita kasvaa. ajoittain ylittäessäsi tai alittaessasi riman aiheessa, joka on sinulle vaikea, kohtaat itsesi ja löydät uutta itsestäsi. opit tuntemaan itsesi ja sen mikä tuottaa hyvää heti, ja mikä on vaikeaa ja tuottaa hyvää vasta myöhemmin, kun olet vaikeudet voittanut. oltaisiinko tässä sisun alkulähteillä?

        

hiukan yksinkertaistavalla analogialla voisi kuvata, että tekoäly on aivojen hypertraktori

 
laadun uusi kaava ja kumppanuussaappaat

Suomi on saanut maailmalta paljon luottamusta, mutta kiltiksi pulpettikansaksi jääminen tekee meistä vain muiden kehittämien tulosten passiivisia kuluttajia on aiheellista astua tasaveroisiin kumppanuussaappaisiin: nähtävä teknologiat ja kansainväliset toimijat kumppaneina, joiden luoman pohjan päälle rakennamme uutta lisäarvoa. se ei ole keneltäkään pois, vaan moninkertaistaa hyödyn. hienoa nähdä konkreettisia avauksia mm. Eurooppaan; tietä raivataan nyt teoilla ei vain suunnitelmia väsäten. 

uusi ajattelu vaatii myös laadun käsitteen uudelleen ymmärtämistä: laatu ei tarkoita täydellisesti teipattua lappua tai lillukanvarsien viilaamista, vaan seuraavan tason haltuunottoa:

• riittävän hyvä perusta: hoidetaan edellinen taso ja rutiinit huolella, mutta ylisäätämättä.

• laadukas fokus: valitaan kriittiset kohdat, joihin panostetaan syvää inhimillistä osaamista.

• yksi pienikin innovaatio lisäarvoksi: otetaan joka askeleella haltuun jotain uutta ja viedään kehitystä eteenpäin. 

suunnittelin ja toteutin vastikään dynaamisesti pienimuotoiset avajaiset paikalliselle piknik-pisteelle joen rantaan. noudatin edellistä kaavaa: kulut olivat minimaaliset, toteutus sujuva ja henki hyvä paikan päälle tulleiden kesken. tämä edellytti kunnan luomaa hyvää alustaa, jonka päälle loimme lisäarvoa paikallisesti. pienenä innovaationa toimi neulottu nauha ruusukkeineen, minkä leikkaamisella avasimme rantakeinun. nauha on uudelleen käytettävissä ja uuden ruusukkeen siihen virkkaa 15 minuutissa. 

tätä samaa ajattelua saa skaalata. ne asiat, joilla ei ole huomattavaa merkitystä tai käyttöarvoa pidemmän päälle voi toteuttaa riittävän hyvänä. panostus johonkin yksittäiseen laadukkaaseen kokonaisuuteen ja lopulta se innovointi ja lisäarvo. 

kun rakennamme tämän kaavan varaan – samalla pitäen huolen siitä, että ratkaisut ovat saavutettavia vastuullisia ja kestäviä – varmistamme jatkuvuuden. tulevaisuus ei synny taaksepäin haikailemalla, vaan tarttumalla toimeen ja kantamalla vastuuta omasta kasvusta. on monta tietä Roomaan.